Helmetin heinäkuun tehtävänä oli tehdä koru, joka kuvastaa muistoja omaan(omiin) isoäitiin. Ajattelin aluksi tehtävän olevan helppo, mutta kuukauden edetessä, koru osoittautui vaikeaksi. Keskustelin asiasta äitini kanssa, kerroin että toisen isoäidin näen sinisenä, kuin tummuva öinen taivas. Toisen, jo edesmenneen isoäidin näen oranssin ja punaisen sävyisenä, kuin nouseva naurava aurinko.

Kuin ollakaan, näiden kahden yhdistäminen tuntui mahdottomalta (takaraivossa jyskyttää ajatus, mutta se vaatii enemmän aikaa kuin pelkästään kuukauden. Sitten tänään tilauskorua tehdessäni mieleeni juolahti korun kuvaavan myös isoäitejäni loistavasti. Koru on näitä jämäkoruja, koru joka osoittaa että minulla on PALJON erilaisia helmiä ja olen koruillut pitkään. Tästä syystä koru kuvastaa isoäitejäni todella hyvin.

Toinen isoäiti rakasti koruja hyvin paljon. Asia selvisi valitettavasti minulle vasta hänen kuolemansa jälkeen. Hän rakasti värejä ja nimenomaan pukukoruja. Siksi yhdistänkin korut aina hymyilevään aurinkoiseen naiseen, lämpimiin vastaleivottuihin leipiin ja kissanpentuihin, jota isovanhempien tallilla heinäpaalien joukosta löytyi.

Toinen isoäiti rakastaa pukukoruja, hänellä on varmaan vieläkin kaapissa vanha ompelurasia, täynnä mitä ihmeellisimpiä pukukoruja. Hänen luonaan olen saanut leikkiä aikuista naista, pukea erilaisia koruja. Hän rakastaa värien leikkejä ja hän on opettanut minut katsomaan luonnon väriyhdistelmiä läpi vuodenaikojen.

Kiitos kummankin isoäidin, minulla on helmiä ja pystyn tekemään koruja, itselleni ja lahjaksi muille ihmisille. Näin isoäitieni rakkaus koruihin elää ja voimistuu päivä päivältä.


Photobucket