Nyt sitten kotona käymässä, äitienpäivän vietossa ja sukuloimassa. Velikin sattui mukaan, joten varsinainen sukulaiskäynti. Pääsin vielä näkemään toista isoisää ja hänen veljeään, eli mahdollisesti isosetääni. Isosetää en aikaisemmin ollutkaan nähnyt. Samalla tuli kyllä hyvin selväksi, mistä minä ja veljeni olemme kieron huumorintajun perineet.

Kyllä sen aina huomaa suvun parissa. Tietyt piirteet, haavoittuvuudet ja hyvät puolet periytyy suvussa. Vahvat hiukset, persous makealle, heikko vatsa ja nivelet. Oman suvun parissa sitä tulee sellainen olo, että on kotonaan. Katsoo omia piirteitä peilin kautta, ehkä vähän toisenlaisessa muodossa. Siinä on joskus aika hiljainenkin olo.

Kävin myös isoäidin haudalla viemässä kukkia. Isoäiti, jolta perin rakkauden koruihin, ja jolle en koskaan ehtinyt korua tekemään. Kuitenkin, jokaisessa korussa on häneltä peritty rakkaus koruja kohtaan, koruja ja kauniita asioita. Häneltä ilmeisesti tulee myös voimakas halu olla äiti, olla osana perhettä.

Sitten toinen isoäiti, jolta olen perinyt tunteikkuuden, romanttisuuden ja taiteellisuuden. Supermummo joka pystyy kaikkeen. Kerta kerralta hän kertoo olevansa väsyneempi, mutta minun silmissä silti se nuorekas teräsmummo, nainen joka vaikka peruuttaisi läpi harmaan kiven! Hänelle tein korvakorut, mielessäni sydänten prinsessa Diana. Jalosukuinen, valloittava ja kerrassaan hurmaava.


Photobucket

Sitten tietenkin äitini koru. Äitiharakan, joka myös rakastaa koruja ja kauniita asioita yli kaiken. Äiti sai lahjaksi kaulakorun, missä unakiittia sekä savukvartsia ja ihanaiselta Helmiliinalta saatu mystinen riipus. Vastineeksi äiti osti minulle kaikkien aikojen toiseksi komeimman miehen toiseksi parhaan elokuvan. Eli Kulkurin Valssin. Voi mitä ihania koruja syntyykään, kun hautaudun sohvaan vilttien alle katsomaan elokuvaa....


Photobucket