Romantiikkaa ja valoakin ehkä, mutta mistä lähinnä huomaan kevään ja kesän lähestymisen on kirvelevistä silmistä, kutiavasta kurkusta sekä ensin ulkona, sitten myös sisällä vuotavasta nenästä. Ja ne, jotka ovat kuulleet minun aivastavan (myös eräs lääkäri, veitsi kädessä) tietävät ettei minulla ole helppoa. Pitää yrittää vältellä huomiota, usein tuloksetta. Saan todella harvoin kuulla sanat Terveydeksi, tai bless you!. Yleisin reaktio on HUI KAMALA tai mikäseoli... Olen myös saanut harjoittelun aikana, erään hoitajan ryntäämään "apuun" kesken asiakastapaamisen. Ja kaikki tämä pelkästään aivastamalla. *huokaa*

Tänään olikin ensimmäinen päivä koulussa pitkään aikaan, joten kaikkeen on totutteleminen. Panikoin kirjallisista töistä, kokeista ja kirjoista. Opinnäytetyötäkin pitäisi ehtiä tekemään. Ainakin jää enemmän aikaa. Tänäisen olenkin käyttänyt puuron keittoon (mannapuuro mustikoilla NAM!) sekä tietokoneella seikkaillessa. Pointshopin sivustolla on ollut pistepäivä, joten olen ahkerasti keräillyt pisteitä sieltä, täältä. Sainkin kokoon pisteet Sinooperin lahjakorttiin, muutamaan dvd'hen tai karkkikasaan. En ole osannut vielä päättää, joten täytyy jatkaa keräämistä. Säilyy ne pisteet siellä.

Sitten vielä vanhahkoja koruja. Mielestäni sopivan kesäiset ja romanttiset korvikset. Tsekkiläistä lasia, hopeaa sekä... intian hopeaa(?). Muistutus saapuvasta keväästä, romantiikasta, valoisistä kesäöistä. Sekä tulevista aivastuksista. Terveydeksi vaan kaikille allergikoille!



Photobucket