Tiedättehän sen tunteen, kun aamulla kävelee vessaan eikä ole varma, että kuka tai mikä sieltä peilistä tuijottaa takaisin? Harvoin ainakaan minulla sieltä ihan oma kuvajainen aamusta heti katselee...

Tänä aamuna peilistä tuijotti kalpea suurisilmäinen tyttölapsi. Katseli minua huolissaan, kai päätöksistä jotka olin tehnyt meidän puolesta. Kyyninen aikuinen peilin tällä puolella riensi hakemaan aamuisen hehtaarikuppinsa kahvia, ja seuraavalla kerralla huulia punatessa peilistä tuijottikin oma kuvajainen. Onneksi.

Pohdin tässä jo kaverin kanssa aamukahvin aikaan (internet, ihmeellinen keksintö. voin seurustella ystävien kanssa aamupalalla, jo ennenkuin olen valmis kohtaamaan maailman) elämästä ja kiireestä. Haaveilimme ajasta jolloin saisimme palkkaa tekemästämme työstä (sairaanhoitajien työssäharjoitteluista ei saa palkkaa), meillä ei olisi kirjallisia töitä vielä monta tuntia työpäivän jälkeen, ja voisimme hyvällä omallatunnolla kieltäytyä tekemästä 13päiväisiä työviikkoja, tai ainakin saada kunnon palkkaa siitä.

Toisaalta (tämä seuraava pätkä omistettu teille vanhemmille ja viisaammille naisille ;) ) voisin kyllä mielelläni tehdä yhtä työtä, vaikka se 24h/7pv yötä päivää, vähällä unella ja ilman palkkaa. Nimittäin olla äiti. Ehkä nämä kuitenkin ovat vielä näitä minun ruusunpunaisia kuvia... pahoittelut tietämättömyydestäni :D, elämä korjaa toivottavasti tämän puutteen.

Seuraavassa sitten, lisää myyntiin meneviä ruskeiden korujen sarjaa. Just between us. Savukvartsia, hopeaa, ruusukvartsia sekä lasia. Korun kyllä pitäisi melkein jäädä allekirjoittaneen käyttöön, sillä savukvartsi edistää haaveiden toteutumista ja tähän maailmaan palaamista, siinä missä ruusukvartsi lääkitsee sydänsuruista kärsivää sydäntä sekä tukee ihmisen kykyä rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on. Ehkä jos koru ei mene kaupaksi, adoptoin tämän korun... (lapsista on niin vaikea luopua)