Edellisen kerran traumoista toipuneena, ja uusia välineitä hankkineena päätin viimein kokeilla uudestaan makeanvedenhelminauhan solmimista. Tietenkään kaikki ei sujunut sittenkään aivan niinkuin piti. Ne makeanvedenhelmet, joita ajattelin helminauhaan, eivät suostuneet ottamaan kaksinkertaista helmilankaa sisäänsä ja kun kuuntelin Popedan biisiä, punaista ja makeaa niin tietenkin sen langan piti mennä katkeamaan neulan vierestä, niin jouduin tulemaan toimeen yhdellä neulalla. No, kuusi tuntia siihen meni mutta olen tulokseen jotakuinkin tyytyväinen.

Nimesin helminauhan tämän kyseisen biisin mukaan (voitte olla kiitollisia, ettei vahinko sattunut kun soi kappale Elämässä pitää olla runkkua). Helminä nauhassa on Helmetin Outilta ostetut kauniin kimmeltävät makeanvedenhelmet. Helmet ovat ehkä hieman persoonallisempia, kuin ne mitä alunperin nauhaan ajattelin. Mutta mielestäni nuorelle ihmiselle sopiikin vähän lennokkaampi makeanvedenhelminauha. Mielestäni tämä on juurikin helminauha joka janoaa ympärilleen seikkailuja...

Kuva on valitettavasti onneton, sillä yritin ottaa pitkästä aikaa kuvaa vähäisellä akulla, auringon valossa sekä ilman kunnon kuvankäsittelyohjelmaa... täytyy katsoa jos pistäisin parempaa kuvaa myöhemmin.


Photobucket