Taas yksi kiireinen päivä vanhainkodissa takana. Kyllä se työnä on rankkaa kun aikaa ei ole niin paljon kun haluaisi. Ihminen viettää viimeiset hetkensä pahimmillaan sänkyyn kahlittuna ja vieraiden ihmisten armoilla, hoidettavana. Hoidon laatukin riippuu niin monista asioista. Olen laskenut että aamulla yhtä potilasta kohden on noin vartti aikaa. Illalla se on seitsemän minuuttia. Siinä ajassa pitäisi aamu- tai iltatoimet suorittaa, tarkkailla potilasta, jutella ja täyttää hänen toiveensa. Olisipa ylimääräinen käsi ja jalkapari... Monesti potilas pelkää ja tappelee vastaan. Siinä saa mustelmia ja naarmuja hyvinkin helposti. Jos käyttää aikaa potilaan rauhoittelemiseen, se on pois toiselta potilaalta, jos hakee toisen hoitajan apuun, se on pois monelta potilaalta...

Kiire on yksi "syy" satuttaa, jos karkeasti voi sanoa. Kiireessä ei ehdi antaa potilaan tulla kaikkeen mukaan, tehdä itse minkä kykenee, siinä laidat kolisee kun milloin pää ja milloin joku raaja osuu sängyn laitoihin...
Toinen mikä aiheuttaa ikäviä tilanteita sekä potilaalle että hoitajalle, on hoitajan kokemattomuus. Epävarmuus käsien liikkeissä, hoitotoimenpiteissä, potilaan painon jakautumisessa, käsittelyssä aiheuttavat tahattomia vahinkoja. Koulutukseen ei panosteta, opettajia ei palkata ja töihin mennessä kenelläkään ei ole aikaa ohjata ihmistä jolle maksetaan palkkaa...
Kolmas mikä aiheuttaa ikäviä tilanteita on potilaan agressiivisuus, pelko ja väkivaltaisuus. Hoitajan on suojattava ensisijaisesti itseään, potilasta voidaan joutua pitelemään aloillaan tietyissä tilanteissa (ei ketään voia jättää makaamaan paskaan). Potilaan riuhtoessa monesti jää paha mieli kummallekin osapuolelle. Ei vaan taida olla resursseja ja aikaa hoitaa potilaita potilaiden ehdoilla....

Mikä lupaava tulevaisuus meitä odottaakaan...